Salainen ystävä

Meillä oli töissä jo perinteeksi muodostunut Salainen ystävä -viikko. Eli kaikille arvotaan yksi työntekijä, joka täytyy yllättää päivittäin viikon ajan. Mulle nyt sattui semmonen tyyppi jost en hirveemmin pidä, mutta panostin kuitenkin. Askartelin kortteja, ostin kukkia ja karkkia.
Maanantaina mä sain teepussin. En siis teepakettia, vaan yhden motherfucking huljutettavan teepussin. Olin niin pettynyt! Tuli ihan semmonen fiilis et ihan sama kuinka hyvä ihminen koettaa olla, elämältä ei saa yhtään mitään takasin. Tiistaina ja torstaina mua ei muistettu mitenkään, keskiviikkona sain energiapatukan. Siinä nyt oli vähän yritystä, mutta ottaen huomioon edelliset päivät, sekin tuntui vain siltä että se olisi kiireessä kaivettu jostain laukunpohjalta kun ei muutakaan ollut.
Mulla oli paha mieli koko viikon. Ja kauhee morkkis et oonko mä nyt kauheen kiittämätön. Yritin hyväksyä et kyseessä nyt vaan on henkilö joka ei anna arvoa tällaselle hömpötykselle, mut sit rupes kans kelaa et tää joku vihaa mua ja tekee tän tahalleen. Samalla näkee kuinka kivoja itseaskarreltuja kortteja muut saavat, ja kuinka he niistä iloitsevat.
No perjantaina sain nätin tuikkukynttilän, ja selvisi että tää mun Salainen ystävä oli ollu saikulla koko viikon ja pyytäny et joku muu muistaisi mua hämäykseksi. Ihan ymmärrettävää ettei sit panosteta jos jonkun puolesta tekee. Kaikki angstailuni oli ollut ihan hölmöä.

Viikon piristys oli kun sain koulussa kesken tunnin tämmösen lapun. :) Olin kuulemma söpö kun olin istunut ryhdikkäästi ja natustanut salaatinlehtiä.

Kevään teoriatunnit takana päin, työssäoppimisputki alkakoon! 537 kotitehtävää tehtävänä. -_____-

tammikuu synkkä ja hipaton

Uh-huh, jotenkin joululoman jälkeen on koulu ollut syksyä rankempaa. Oon perjantaisin aivan reporankana.

Mulla oli suunnitelmissa käydä loppiaisena kattomassa mummia, ku se oli vika vapaapäivä ennen koulun alkua. Laiskotti, ja oikeastaan myös hirvitti, ku mummi on ollut täysin tavoittamattomissa parilla edellisellä vierailulla. Joten sen sijaan vietinkin koko päivän katsoen X-Filesia, potien huonoa omaatuntoa. Lohduttaudun sillä ettei se kuitenkaan muistaisi mun käyneen, mut sit hirvittää et jos sil on sellanen selkohetki, ja se luulee et oltais hylätty se. Jotenki osu tää koulu ja mummin Alzheimerin huononeminen tosi pahaan saumaan. Kohta on hiihtoloma, ja sit onki koko kevät työssäoppimista, nii ehdin käymään paremmin.

Työssäoppimisesta puheenollen. Uskottelen aina välillä että hyvin se menee, ja ne on lapsia vaan, mut viimeks tänään teki mieli läiskästä kun oli niin ärsyttäviä kakaroita pyörimässä jaloissa.

Sitten iloisempiin aiheisiin!

Itikseen on avattu uusi, söpö ja värikäs karkkikauppa, Wonkandy. Sorruin. (Mut olin silleesti fiksu et otin vaan yhden jokaista, enkä 2kg niinku irttiskaupassa yleensä käy) Kliffoja makuelämyksiä, ainakin kuvan pitkulainen vaaleanvihreä karkki on uusi suosikkini.

Seiskan mukaan Antti Tuisku ois seuraavalla Vain Elämää -kaudella. Oon sitä hartaasti toivonut, ja Tuiskun facebook-sivut lupailevat jännittävää vuotta, mikä tukisi huhua. IIH!

Hirveä hinku askarrella. Ystävänpäiväkortit tein valmiiksi jo tammikuun ekalla viikolla. Valmiiksi mietittynä on myös joulukorttien ja ens vuoden ystävänpäiväkorttien idea.

Päätin et se mun "vuosi ilman uusia vaatteita" -juttu ei päde kirpparivaatteisiin. Nimittäin ostin kaksi toppia. Oon oikeest tosi huono ostaan käytännöllisiä vaatteita, kaikki t-paidat yms. ovat yleensä muilta saatuja. Nii sillee ihan hyvä ostos.

The essence of happiness

Japanissa asuva kaverini lähetti lahjaksi tämmösen. Tarvikkeet karkkisushin tekemistä varten! En osaa sanoin kuvailla riemuani. Mikä mahtava idea!

Eri pussien sisällöt sekoitettiin veteen niille varatussa muotissa. Mätiä askarreltiin pipetillä. Ylhäällä soijakastike ja norilevy, alhaalla tamago, maguro ja riisi.Vain wasabi ja inkivääri puuttuivat.

Toinen karkkisushisetin lahjaksi saanut kaverini kommentoi makua teolliseksi, mutta minä suurena jellyjen ystävänä olin aivan in love. Ja mikä ihana karkin tuoksu koko askartelun ajan!

Uus vuos, vanhat kujeet

Pääsin vihdoin valamaan (valaan?) tinaa. Olen vuosia sitten ostanut tinakauhan ja tinaa, mutta joko muu bileporukka ei ole kiinnostunut tai kauha ei ole toiminut induktioliedellä. No nyt vihdoin! Tulos oli vähintäänkin lupaava. :)

 Kynttilän luoma varjokaan ei antanut tulkinnanvaraa.

Koulutehtävät ovat vaatineet jatkuvaa itsearviointia, ja oon korviani myöten täynnä itsetuntemusprosessia. Jätän siis vuoden 2014 analysoinnit väliin.
Vuoden 2014 parhaat biisit: Haloo Helsinki - Beibi, Conchita Wurst - Rise Like a Phoenix.

2015
Eipä oikein mitään odotuksia tämän vuoden suhteen. Neljäsosa koulua takana, ja koulu tulee aikalailla sanelemaan rahatilanteeni ja ajankäyttöni myös tänä vuonna. Melko varmasti olen menossa äidin kanssa Prahaan, ja isä haluaisi minut kanssaan Floridaan, ois kiva jos sais vähän säästettyä että pääsiskin lähteen.

Ensimmäinen vauvatapaus ystäväpiirissä, huisin jännittävää!

Olen syksyn mittaan pyöritellyt ajatusta vuodesta ilman uusia vaatteita ja ajattelin lähteä kokeilemaan. Siihen eivät sisältyisi sukkahousut tai alusvaatteet, eikä se pätisi ulkomailla. Kysymysmerkki on miellänkö kirpparivaatteet uusiksi. Tai sitten kiellän itseltäni leopardikuvioisten, glitter-, tai mustien vaatteiden ostamisen. Antaisi vähän varaa lipsua. ;)

Näin meillä landella

Käväsin viikonloppuna Virossa katsomassa Oopperan kummitus -musikaalin. Oli semmonen luova loma, rakensin lumiukon ja kaiversin elämäni ensimmäisen kurpitsalyhdyn. Yllättävän helppoa tämä jälkimmäinen, voinee ottaa tavaksi.

 

Alientoukka oli aluksi minua pidempi. Seuraavana aamuna toukka oli sulanut vinoon, ikään kuin se suorittaisi aamuverryttelyä. Äiti sahasi sen kahtia suoristaakseen sitä, ja pois lähtiessäni toukka oli jo minua päätä lyhyempi.

Kävin juoksuttamassa pihan kolmijalkaista vahtikoiraa sumuisella pellolla. Rolf löysi itselleen peuranjalan ja natusteli sitä onnessaan.

Näin lopuksi esittelisin äidin hiiritikkaria. Hiiri löytyi jo varmaan viime vuonna keittiön pöydän alta muumioituneena. Varmaankin natustanut rotanmyrkkyä joka kuivattaa sisuskalut. Tollasena se nyt on hengannu keittiössä odottamassa kehystämistä, eikä oo muuttunu miksikää. :D

En osaa päättää näyttääkö hiiri riemastuneelta vai sadakonnähneeltä.

aamulla itket eilisen kuitteja

Kun lähdin iltaopiskelemaan päivätyön ohella ajattelin että haasteena tulisi olemaan vaan omien voimavarojen riittäminen. Yllättäen eniten onkin kärsinyt talous. Tänään palkkapäivänä tilille rapsahti vajaa yhdeksän euroa. :'D Kun siivouspäivänä luovuin rakkaista pehmoleluistani, vannoin että niistä saadut rahat menisivät johonkin kivaan. Pahasti näyttää siltä että ruokaan ja laskuihin menee kaikki.

Nyt on taas aika sille jokavuotiselle perseydelle, nimittäin uuden kalenterin löytäminen. Mulle ei riitä pelkkä kiva kansi, vaan haluan että yksi viikko on yhdellä sivulla vaakatasossa, vieressä tyhjä sivu, ja kaikille päiville yhtä paljon tilaa. En käsitä sellaisia kalentereita, joissa lauantaille ja sunnuntaille on puolet arkipäivien kirjoitustilasta. Ihan kuin viikonloppuna ei olisi mitään elämää. Viime vuonna ostin kalenterin Japanin matkalta, siellä valikoima oli ältsin paljon persoonallisempi kuin Suomessa. Nytkin sain megaidean, että tilaisin japanilaisen kalenterin netistä. En kuitenkaan löytänyt just sitä oikeaa, ja hinnat olivat tän hetkiselle tilanteelle liikaa.

No perkele, teen sit ite! Ostin Tigerista eurolla ruman muistikirjan ja päällystin kivalla lahjapaperilla joka mulla oli jemmassa ennestään.

tadaa!

Sisältö nyt on vähän kämänen, kun en ollut mihinkään kirjasintyyppiin tai tussiin tyytyväinen.

Läpi repaleisen lokakuun

Oli yks erityisen kaunis ja kiva aamu, kun huomattiin että keittiön ikkunan edessä kasvavan kuusen latvassa killui orava. Upeesti se vaan chillasi monen metrin korkeudessa, vaikka tuuli riepotteli laihaa kuusta vimmatusti. Minä siinä stalkkasin kurrea ja poikaystävä soitti kitaraa vierellä. Sit se orava loikkasi toiseen puuhun ja missasi oksan. Sydäntä kylmäsi se ilmalento. Onneksi se mätkähti sitten alempana ulommalle oksalle.

Lihaton lokakuu tuli ja meni aika huomaamattomasti. Ei mitään haastetta. Näin jälkeenpäin syödyt lihat ovat olleet vähän blaah, että kyllä mä ilman tätä oisin voinu elää. Paitsi pekoni. Siitä en luopuisi. Nom nom.

Oon nyt täs pari viikkoa ollut työssäoppimassa vanhusten parissa. Ollut ihan ok. Etukäteen ajatus mummojen pyllyjen pyyhkimisestä ehkä vähän kuvotti, mut eipä siinä sitten mitään sen kummempaa. Ekana päivänä tuntui että virtsan ja ulosteen haju olisi syöpynyt nenäkarvoihin ja seurannut kotiin asti, mut nopeesti nenä tottuu.
Hirveest mua varoteltiin kiireestä ja henkisestä raskaudesta, mut ei oo viel tuntunu missään. Odottelu ja tekemisen puute turhauttavat aina välillä. En nyt menis sanomaan että kiire olisi vain työntekijöiden päässä, luultavasti en vain ulkopuolisena hahmota paikan aikatauluja ja hommia joita pitäisi tehdä.
Henkilökunta ja vanhukset ovat olleet mukavia. Pari kiroilevaa tai sekavaa tapausta ovat vähän harmittaneet. On kiva et toi ei oo ollu niin luotaantyöntävää kuin vois kuvitella ja että oon saanu positiivista palautetta. Emmä tosta ammattia kuitenkaan ittelle tekis.
Ja hyi vuorotyö! Iltavuorossa menee koko päivä hukkaan, kun nukkuu pitkään ja sit pitääki jo mennä töihin ja sit valvoo myöhään ja aaargh!