Lintsari

Jos nyt jotain on kussakseen niin kusskoon sit ihan kybäl.

Parempaa onnea lihattomalle lokakuulle.

 

hey gurl

 

Kävin eilisestä asti sisäistä taistelua että meniskö tänään kouluun vai ei. Tai aluks se oli taistelua et meniskö pyörällä vai bussilla, kert metukka ei kulje. Liekö sitten hyytävä sää joka sai minut suomaan itselleni vapaapäivän.

 

Sellanen erikoislaatuinen tilanne, että poikaystävä on leikkauksessa, ja vietän ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen yön yksin kotona. Oon nauttinu suuresti yksin olosta. <3

 

Rupee nukuttaa, mut en malttais mennä nukkumaan ku se meinais et mun vapaapäivä loppuis.

 

sugarrr

Sokeriton syyskuu on ruvennut tuntumaan ihan tyhmältä. Lähinnä ehk oon pettynyt itseeni. Harkitsen et pitäskö keskeyttää, kert mennyt jo tähänki mennessä niin selkärangattomasti, vai vetää nyt natsimeininki loppukuulle. Ongelmaksi koitui unohtelu.

Esimerkiksi kun töissä lapsilta jää mannapuuroa, niin tottumuksesta lappaan sitä lautaselle ja ripottelen kanelisokeria päälle. Ja sit oon kesken syömisen et oh shit. Tai kun kaupungilla liittymäkaupittelija antaa mulle karkin, ja tajuan vasta parin tunnin kuluttua et niin mähän söin sen karkin.

Pahin "moment of realization" oli kun olin kavereiden kanssa syömässä ravintolassa, ja kun mulla on tapana aina juoda mun kaverin pepsit loppuun, niin nyt vasta kun viimeset lirut oli imastu pilliin tajusin, et enhän mä ois saanu. Kaveri lohdutti et se oli lightii, ei sitä lasketa. Kyllä lasketaan! Must makeutusaine kuulostaa viel myrkyllisemmältä kuin rehellinen sokeri. No ja silti huomasin illan mittaan ajatusteni harhailevan bubble tea'hin, ja tajusin ettei sokeritonta jälkiruokaa ole olemassakaan. Sipsit ehkä, mutta mä koen ne enemmänkin aterian korvikkeeksi kuin jälkkäriks.

Ja sit kun oli noit unohteluja niin sit rupes hairahtamaan ihan tarkotuksella, kert "hommahan on jo muutenki menny pieleen". Poikaystävä ei muistanut mun sokeritonta ja osti mulle jäätelöä, niin munhan piti syödä ne jäätelöt ku eihän ne enää kuun lopussa siellä pakastimessa olisi mua odottamassa.

Hampaiden kiristelyä

Ei mulla nyt oikeen muuta asiaa ollu.

Sokeriton alko vähän takkusesti, mut oon tsempannu. Lokakuun ekana ostan ainakin Fazerin chilisuklaapatukan ja Dumle Snacks -jäätelön. Ne suklaat siellä duunin kahvipöydässä tuijottaa mua edelleen. Leivoin duunis pannaria ja jemmasin ylijäämäpalat pakkaseen odottamaan mua. :)

Koulu nyt vähän kusee, ku näyttää siltä et joutuisin ottamaan kaikki työssäoppimiset palkatonta lomaa töistä. Aika joustamatonta koulun puolesta, mikäli toi nyt menee tollee.

Sokeriton syyskuu

Kokeilenpa ensimmäistä kertaa totaalikieltäytymistä sokerista. Ei et mul ois jotain sokeririippuvuutta, oon aina ollut enemmän suolasen ystävä, mut ihan mielenkiinnosta. Niinhän mä ajattelin viime vuonna lihattoman lokakuunkin kohdalla, et no biggie kert en muutenkaa lihaa hirveest syö, ja sit jo viikon kuluttua lokakuun alusta tuntui että näin pekonia joka kerta kun suljin silmäni.

Ainoa sokeriongelmani on tee. Mut se on kyl sukuvika. Tee maistuu pelkälle kuumalle vedelle ilman viittä lusikallista sokeria. Sit ehk kiisselii ja jogurttii tulee ikävä, ku ne on niin helppoi aamu- ja välipaloi. Maustamaton jogurtti maistuu piimälle. Piimä on pahaa.

Hullaannuin loppukesästä Dumle Snacks -jäätelöön, ja ostin itselleni yhden jo tiistaina, sunnuntaina syötäväksi. Viimeinen makupala ennen sokeritonta. Nii ja sit tietenkin ostin toisen poikaystävälle, jottei sille tulis paha mieli. Ja sit avaan sunnuntai-iltana pakastimen, vain huomatakseni et mun jäätelö on syöty!

Yks työkaveri oli ollut New Yorkissa, ja tuonut tänään kahvipöytään tulijaisia. Possusin jo varmaan viidettä suklaapalaani kun muistin et ai nii joo, se sokeriton. Faaale. :'D

Kauppareissu

Toivoin viime joululahjaksi lahjakorttia Stockalle, ja sellasen sainkin. Yhtäkkiä Stockalla ei ollut yhtään mitään mitä haluaisin. Jutusta teki ehk vähän haastavammaksi se, että olin visusti päättänyt käyttäväni lahjakortin mekkoon. Kun mitään ei puoleen vuoteen löytynyt, aloin jo epätoivoisesti katsella kenkiä ja koriste-esineitä, mut niistäkään ei mikään tuntunut lahjakorttini arvoiselta. Nyt kesällä vihdoin löytyi kiva Hugo Bossin mekko alennuksesta, ja lahjakorttia jäi vielä jäljellekkin.

Todistin ruokakaupassa aivan törkeää asiakasta. Seuraavaksi olisi ollut minun vuoroni kassalla, mutta siihen väliin änkesi jo maksanut asiakas. Hyvin siististi ja nätisti pukeutunut keski-ikäinen nainen iski myyjän eteen kokonaisen vesimelonin ja sanoi palauttavansa sen ku se on pilalla. Kuittia ei muijalla tietenkään ollut. Myyjä pahoitteli ettei hän voi ilman kuittia tehdä mitään ja huomautti että kassajono oli melko pitkä. Olin jo tässä vaiheessa ihan huuli pyöreänä et miten joku voi olla noin ajattelematon.
Sit se muija kauhasi kaksin käsin kassan päädyssä olevaa roskista ja heitti myyjän eteen kasan kuitteja: "Eti siitä!!" Myyjä pahoitteli ettei voi mitenkään tietää mikä kuiteista kuului asiakkaalle. Siinä asiakas rupes nostelee kärrystään myyjän eteen muita ostamiaan tuotteita, et niitä siellä kuitilla näkyy. Nöyränä nuori myyjätär rupesi selaamaan rypistyneitä kuitteja. Muija vain seisoi vieressä ja mäkätti kuinka törkeä kauppa on kun myy pilaantunutta ruokaa. Näin sen vesimelonin, siinä oli vain pieni kolhu.
Myyjä soitti sitten jonnekin ja selitti tilannetta "asiakas haluaisi palauttaa melonin jossa on huono kohta.." Siihenkin väliin asiakas keskeytti: "Ei ole huono kohta, vaan pilalla koko meloni!" Puhelun jatkuessa asiakas rupesi silmäilemään myymälän lattialla pyöriviä kuitteja, ja löysikin omansa. Ei pienintäkään hymyä, kiitosta taikka anteeksipyyntöä asiakkaalta. Mutta hyvin myyjä hoiti tilanteen, itse en varmaan ois samaan pystynyt.

Pakko nostaa hattua: Haloo Helsinki on ollu ensikuulemasta asti mun ihokkibändi, mut niiden uuden Beibi-biisin kertsi jytisee kybäl.

Sain matikankokeest 49/60! Oon ylpeä ja helpottunut.
Koulu on ollut tosi turhauttavaa ja tylsää. Opetus on ollut lähinnä semmost pohtivaa ja keskustelevaa. Oon suorastaan nauttinu työpäivistä, kun oon päässyt liikkumaan ja puuhastelemaan.

Ennakkoperintö

Muutettiin mummin tavarat hoivakotiin. Oon aina sanonut että mä varaan sit jääkaappimagneetit ja pannunalusen itselleni, mutta tuntui silti vähän oudolta ottaa ne tässä vaiheessa, kun oon aina ajatellut että saan ne vasta mummin kuoltua. Mut eihän mummilla ole siellä hoivakodissa niille mitään käyttöä.

Löysin myös pienen käsiala-analyysikirjasen. Aihe on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa, koska elämässäni on kolme henkilöä joilla on aivan minimini-käsiala. Haluan ehkä löytää jonkin yhteisen tekijän. Itse kun kirjoitan isoja ja melko pyöreitä kirjaimia, niin pienuus tuntuu hirveän väärältä.

Israelin heimot -pannunalunen, josta mulle tulee mieleen horoskoopit ja noituus.

Jääkaappimagneetit. Mulla on ennestään samaan sarjaan kuuluvia.

 

Omakin muutto on hoidettu. Vaikka pohjakaava on täysin sama, ovat säilytysratkaisut paljon fiksumpia ja tuntuu että kaikki huoneet olisivat tilavampia. On aivan ihanaa kun astianpesukoneen ovi liukuu auki äänettömästi. Vanhassa kämpässä kone kippasi aina ovea avattaessa.

Ja vanhassa kämpässä ei toiminut ilmanvaihto ollenkaan, pahimmassa tapauksessa saattoi joku tietty ruoka haista vielä kaksikin viikkoa valmistuksen jälkeen. Nyt käymme sellasia keskusteluja kuten:

"Haistatko sä pekonia?"

"En."

"Noku emmäkään! :DD"

 

Musta tuntuu että joka kerta kun kuljen ovesta, istuu siinä rapun edessä sama muija röökillä, se ärsytti aluksi aika paljon. Mutta sit sekin nosti pisteitään sanomalla et "Mä asun sit tos jos tarttee lainaa sokeria."

 

Koulukin alko. Mitäköhän tästäkin tulee, kun jo ensimmäisellä viikolla on vaikea pysytellä hereillä tunneilla. Lainsäädäntöä ja etiikkaa, kiinnostus kymppi. Töissä tuntui siltä kuin olis lomalla.

 

Murot on ruvennu maistuu pahvilta.

Pikapäivitys

random aamiainen

Loman aikana duunissa oli tiskiharja kehitellyt jotain uutta elämänmuotoa