Läpi repaleisen lokakuun

Oli yks erityisen kaunis ja kiva aamu, kun huomattiin että keittiön ikkunan edessä kasvavan kuusen latvassa killui orava. Upeesti se vaan chillasi monen metrin korkeudessa, vaikka tuuli riepotteli laihaa kuusta vimmatusti. Minä siinä stalkkasin kurrea ja poikaystävä soitti kitaraa vierellä. Sit se orava loikkasi toiseen puuhun ja missasi oksan. Sydäntä kylmäsi se ilmalento. Onneksi se mätkähti sitten alempana ulommalle oksalle.

Lihaton lokakuu tuli ja meni aika huomaamattomasti. Ei mitään haastetta. Näin jälkeenpäin syödyt lihat ovat olleet vähän blaah, että kyllä mä ilman tätä oisin voinu elää. Paitsi pekoni. Siitä en luopuisi. Nom nom.

Oon nyt täs pari viikkoa ollut työssäoppimassa vanhusten parissa. Ollut ihan ok. Etukäteen ajatus mummojen pyllyjen pyyhkimisestä ehkä vähän kuvotti, mut eipä siinä sitten mitään sen kummempaa. Ekana päivänä tuntui että virtsan ja ulosteen haju olisi syöpynyt nenäkarvoihin ja seurannut kotiin asti, mut nopeesti nenä tottuu.
Hirveest mua varoteltiin kiireestä ja henkisestä raskaudesta, mut ei oo viel tuntunu missään. Odottelu ja tekemisen puute turhauttavat aina välillä. En nyt menis sanomaan että kiire olisi vain työntekijöiden päässä, luultavasti en vain ulkopuolisena hahmota paikan aikatauluja ja hommia joita pitäisi tehdä.
Henkilökunta ja vanhukset ovat olleet mukavia. Pari kiroilevaa tai sekavaa tapausta ovat vähän harmittaneet. On kiva et toi ei oo ollu niin luotaantyöntävää kuin vois kuvitella ja että oon saanu positiivista palautetta. Emmä tosta ammattia kuitenkaan ittelle tekis.
Ja hyi vuorotyö! Iltavuorossa menee koko päivä hukkaan, kun nukkuu pitkään ja sit pitääki jo mennä töihin ja sit valvoo myöhään ja aaargh!