viilto

Kypsä ja aikuinen eromme muuttuikin yllättäen rumaksi. Minulle nimittäin selvisi, että exällä on toinen nainen, he asuvat yhdessä, ja tämä uus muija sattuu olemaan työkaverini. Olo on lievästi sanottuna myrkytetty. Minä luonnollisesti sain tietää viimeisenä. Exä kyllä väittää ettei mitään olisi tapahtunut minun aikanani, mutta yritä nyt sitä uskoa kun he muuttivat yhteen tollee vauhdilla. Ja mun mielestä naispuolisen kollegan kanssa ajan viettäminen työpaikan ulkopuolella on pettämistä, varsinkin jos siitä ei voi kotona casualisti kertoa. Jos tämä tilanne olisi toisinpäin, niin tiedän että hänenkin mielestään se olisi pettämistä.

Tunteet menee vuoristorataa. Tavallaan ajattelen ettei mulla ole ees oikeutta olla loukkaantunut, kert olen itse halunnut erota jo vaikka kuinka pitkään. Ja eihän rakkaus kysy aikaa tai paikkaa. Mut se, ettei exä ollut rehellinen mun kanssa eroamisen syistä ja kertoi vasta jäätyään kiinni duunissa, satuttaa niin vietävästi. Ärsyttää että tilanteessakin jossa exä ansaitsisi kaiken mahdollisen paskan niskaansa, en pysty enkä osaa raivota. Pakko pitää välimme diplomaattisena, sama duuniyhteisö kuitenkin. En haluaisi vaikuttaa katkeralta kenenkään silmissä. Tää toinen muija otti loparit. Haluaisin ehkä kuulla hänenkin versionsa asioiden etenemisestä, mutta en tiedä pahentaisko se vaan mun paranemisprosessia.

Tästä opimme että työpaikkaromanssit eivät kannata.

Välillä sit taas on aivan no big deal ja mahtava fiilis. Esim. eilen kävin kattoo lemmikkieläinkaupassa pikkuisia vauvahamstereita, parin kuukauden ikäisiä. Ne oli tikkuaskin kokosia! Onneks ne ei ollu viel myynnissä, ois tarttunu heti mukaan. Hyvää fiilistä kesti peräti seuraavaan päivään. Nii ja sit home sweet home, oon takaisin mun ihanassa yksiössä.

High & Satisfied

Eipä mulla oikein asiaa ollut. Halusin vaan hehkuttaa kuinka paljon nautin yksinolosta. Varastin itselleni ylimääräisen vapaapäivän olemalla kipeä. Pari viikkoa sain taisteltua inkiväärin, valkosibalin ja sinkin voimin, mutta nyt sai flunssa yliotteen. Olo on aivan mahtava armotonta hedaria lukuunottamatta.

Viikon päästä muutto, viimeinen koulutehtävä (toistaiseksi) on päässyt jo aluilleen, ja enää kaksi päivää fucking lastentarhaa (ennen näyttöä). Tavallaan alle kolmeveet on helpompia, kun ne on hiljasempia eikä väitä vastaan, mut toisaalta taas vastenmielisempiä ku ne on koko ajan kuolassa, eikä niiden kaa voi keskustella. Oon vähän pettynyt kun en oo päässyt tekeen mitään luovaa.

Askartelin mä 29 synttärikorttia, oli sormet vähän rakoilla sen jälkeen.

 

Hei jee ja euroviisubiisit on ulkona! Pitkästä aikaa oli jopa useempi biisi josta tykkäsin. :)))

Peto on irti

Erottiin poikaystävän kanssa vajaa kuukausi sitten. Yllättäen hyvin kivuttomasti, ja yhteisymmärryksessä. Hyvä niin, helpompi jakaa kamoja kun ollaan puheväleissä. Ja töissä kuitenkin joudutaan näkee. Olen asiasta riemuissani, tuntuu että koko maailma on avoinna. Olihan mulla selkeesti chakrat solmussa tän yhteisen neljän vuoden aikana. Vähän ehkä poden huonoa omatuntoa siitä, että saanko mä toitottaa hyvää oloani maailmalle, kun ei tuo toinen osapuoli vaikuta voivan yhtä hyvin. Mut ehkä mä en oo enää vastuussa hänen hyvinvoinnistaan. Musta on ihanaa että voin taas elää vain itselleni, mennä miten tykkään, käyttää mun rahani mihin mä haluan niitä käytettävän, ja että voin vaihtaa lakanat ja imuroida milloin itse niin haluan. Vain Me, Myself & I. <3
Itsehän oon ollu töistä opiskelun takia lomalla, joten en tiiä miltä taholta työkaverini saivat asiasta tietää, mutta sain heiltä tekstiviestin jossa he kertoivat säälivänsä minua. Mua vähän suututti. Sääli ei oo sana jota haluan yhdistettävän minuun.

Päiväkotiharjottelu on ollut aivan hirveetä. Ryhmässä on 29 3-5 vuotiasta lasta, mikä mun mielestä on aivan laittoman paljon. Aikuisilla ei oo niihin mitään kuria. Toiminta on mielestäni epäorganisoitua ja edesvastuutonta, ja lasten ohjaus epäjohdonmukaista. Kolmen viikon harjoittelun aikana todistin kolmen Seuren sijaisen sanovan, etteivät he tule tähän paikkaan enää ikinä. Yritin jatkuvasti ilmaista huoleni ryhmän tilanteesta ohjaajalleni, mutta hänellä tuntui olevan teflonpinta kritiikkiä kohtaan, etenkin jos se koski häntä itseään.
Onnistuin vaihtamaan loppuharjoitteluajaksi alle kolmevuotiaiden ryhmään, mikä on valtava helpotus. Musta tuntuu ettei mun mielenterveys ois riittänyt yhtään pidemmälle. Pakko myös mainita, että olihan tuolla ryhmässä myös niitä helmiä, joita ei voinut olla rakastamatta kun he kiipesivät syliin tai juoksivat halaamaan. Niitä joitakin tulee ikävä.

Minulla on tapana piirrellä reittioppaasta karttoja muistilapuille. (En ole vielä suostunut sopeutumaan älypuhelinten maailmaan) Paperilta tulee löytyä ainakin eri reittivaihtoehtoja myöhästymisen varalle (en ole koskaan myöhässä), sekä lista omaa pysäkkiäni edeltävistä pysäkeistä.
Olin pitkästä aikaa menoa tuntemattomalle seudulle (lol Pasila). Luotin siihen että nykyäänhän kaikissa busseissa rullaa siellä edessä katonrajassa teksti, että mikä pysäkki on seuraavana, joten jätin tällä kertaa tarkemmat reittikartat piirtämättä. Kyllä ketutti kun edessä rullasi vaan Hyvää matkaa! - Trevlig resa! Siis kuka jumalauta hyötyy tosta yhtään mitään?!
Samalla reitillä kävi myös elämäni hauskoin bussimatka, kun kuski teki kuulutuksen kuin lentokapteeni ikään. "Toivotan teidät lämpimästi tervetulleeksi linjalle 67, arvioitu laskeutumisaika noin puolen tunnin kuluttua, jne." Virnistelin vielä bussista noustessanikin. Pitää muistaa lähettää palautetta HSLlle.. :D

Pitäisi malttaa tehdä vielä kolme koulutehtävää tän kuun aikana, mutta kaikki turhanpäiväinen inspaisi enemmän. Esim. terotanpa tässä kaikki värikynäni, tai järjestelenpä reseptivihkostani. Tos yks päivä repäsin ja siivosin mun ulkosen muistin, joku 5000 Kamen kuvaa roskiin. Säästin toki näteimmät. <3

Kävin tänään kattoo Big Hero 6 -leffan. Oli ihan kiva, robotit ny ei ehk oo ihan mun juttu. Mut alussa esitetty lyhytelokuva Feast oli niin söpö mä en kestä! ;_____;