Erottiin poikaystävän kanssa vajaa kuukausi sitten. Yllättäen hyvin kivuttomasti, ja yhteisymmärryksessä. Hyvä niin, helpompi jakaa kamoja kun ollaan puheväleissä. Ja töissä kuitenkin joudutaan näkee. Olen asiasta riemuissani, tuntuu että koko maailma on avoinna. Olihan mulla selkeesti chakrat solmussa tän yhteisen neljän vuoden aikana. Vähän ehkä poden huonoa omatuntoa siitä, että saanko mä toitottaa hyvää oloani maailmalle, kun ei tuo toinen osapuoli vaikuta voivan yhtä hyvin. Mut ehkä mä en oo enää vastuussa hänen hyvinvoinnistaan. Musta on ihanaa että voin taas elää vain itselleni, mennä miten tykkään, käyttää mun rahani mihin mä haluan niitä käytettävän, ja että voin vaihtaa lakanat ja imuroida milloin itse niin haluan. Vain Me, Myself & I. <3
Itsehän oon ollu töistä opiskelun takia lomalla, joten en tiiä miltä taholta työkaverini saivat asiasta tietää, mutta sain heiltä tekstiviestin jossa he kertoivat säälivänsä minua. Mua vähän suututti. Sääli ei oo sana jota haluan yhdistettävän minuun.
Päiväkotiharjottelu on ollut aivan hirveetä. Ryhmässä on 29 3-5 vuotiasta lasta, mikä mun mielestä on aivan laittoman paljon. Aikuisilla ei oo niihin mitään kuria. Toiminta on mielestäni epäorganisoitua ja edesvastuutonta, ja lasten ohjaus epäjohdonmukaista. Kolmen viikon harjoittelun aikana todistin kolmen Seuren sijaisen sanovan, etteivät he tule tähän paikkaan enää ikinä. Yritin jatkuvasti ilmaista huoleni ryhmän tilanteesta ohjaajalleni, mutta hänellä tuntui olevan teflonpinta kritiikkiä kohtaan, etenkin jos se koski häntä itseään.
Onnistuin vaihtamaan loppuharjoitteluajaksi alle kolmevuotiaiden ryhmään, mikä on valtava helpotus. Musta tuntuu ettei mun mielenterveys ois riittänyt yhtään pidemmälle. Pakko myös mainita, että olihan tuolla ryhmässä myös niitä helmiä, joita ei voinut olla rakastamatta kun he kiipesivät syliin tai juoksivat halaamaan. Niitä joitakin tulee ikävä.
Minulla on tapana piirrellä reittioppaasta karttoja muistilapuille. (En ole vielä suostunut sopeutumaan älypuhelinten maailmaan) Paperilta tulee löytyä ainakin eri reittivaihtoehtoja myöhästymisen varalle (en ole koskaan myöhässä), sekä lista omaa pysäkkiäni edeltävistä pysäkeistä.
Olin pitkästä aikaa menoa tuntemattomalle seudulle (lol Pasila). Luotin siihen että nykyäänhän kaikissa busseissa rullaa siellä edessä katonrajassa teksti, että mikä pysäkki on seuraavana, joten jätin tällä kertaa tarkemmat reittikartat piirtämättä. Kyllä ketutti kun edessä rullasi vaan Hyvää matkaa! - Trevlig resa! Siis kuka jumalauta hyötyy tosta yhtään mitään?!
Samalla reitillä kävi myös elämäni hauskoin bussimatka, kun kuski teki kuulutuksen kuin lentokapteeni ikään. "Toivotan teidät lämpimästi tervetulleeksi linjalle 67, arvioitu laskeutumisaika noin puolen tunnin kuluttua, jne." Virnistelin vielä bussista noustessanikin. Pitää muistaa lähettää palautetta HSLlle.. :D
Pitäisi malttaa tehdä vielä kolme koulutehtävää tän kuun aikana, mutta kaikki turhanpäiväinen inspaisi enemmän. Esim. terotanpa tässä kaikki värikynäni, tai järjestelenpä reseptivihkostani. Tos yks päivä repäsin ja siivosin mun ulkosen muistin, joku 5000 Kamen kuvaa roskiin. Säästin toki näteimmät. <3
Kävin tänään kattoo Big Hero 6 -leffan. Oli ihan kiva, robotit ny ei ehk oo ihan mun juttu. Mut alussa esitetty lyhytelokuva Feast oli niin söpö mä en kestä! ;_____;
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti