No parin tunnin yöunilla lähin sitten aamulla liikenteeseen. Bussista noustessani eväspussini tippui sylistä lattialle ja astuin vahingossa mun banaanien päälle. Muusiksi menivät. En onneks liukastunu. :'D No sit olin suunnitellusti jättänyt suuremmat eväät tekemättä, kun työssäoppimispaikan ruokalistalla oli silakkapihvejä. Ruokatunnilla selvisikin ettei viikonloppuisin heru henksusafkaa ellei ole sitä keittiöltä aamulla tilannut, eikä kellekään oo tullu mieleenkään että asiasta voisi opiskelijaa infota! Sit viel reittiopas kusi ja harhailin kotimatkalla nälkäisenä ja univajeisena jossain Kivikon rakennustyömailla ja metsissä. Kotona olin suunnitellut tekeväni avokadopastaa, ja viikon verran avokadoja huoneenlämmössä kypsytellytkin. Siinä sitten koko päivän pelkän kahvin voimalla porskuttaneena rupesin avokadoja halkomaan. Toinen oli raaka ja toinen sisältä homeessa...
Tiistainakin olin suunnitellusti jättänyt eväät kotiin, kun ruokalistalla oli savulohta. Mut nakitettiinkin just lounasaikaan asiakkaan kanssa silmälääkäriin, ja soitettiin keittiöön että jättäisivät mulle ruokaa sivuun. Lääkärissä menikin useampi tunti ja ylityöaikaa, ja kun vihdoin nälästä heikkona päästiin takas, niin mulle oli jätetty niin pieni annos että melkeen pääs itku. Tästäkin ilosta maksoin yli kuusi euroa. >:(
Muuten uus työssäoppimispaikka kuntoutussairaalassa on ihan jees. Päiväkodin jälkeen tuntuu et oisin kuin kala vedessä mummojen kanssa. Ekana päivänä vaan kävi aika nolosti, kun seurasin kuolioon menneen haavan putsausta. Hurjan mielenkiintosta se oli, mutta yllättäen mulle tuli todella huono olo kun haava alkoi pulputa verta, vaikkei se ees näyttänyt mitenkään kuvottavalta. Siinä mä sitten kiemurtelin ja koitin hengitellä syvään, oli tajun lähtö aika lähellä. Lopulta ne muutkin huomasivat tuskanhikeni ja käskyttivät pois, enhän mä itse ois millään malttanut lähteä. Että hyvä ruuminavausavustaja mustakin tulee. Ehkä mä oon sittenkin normaali. :D
Tässä parit kuvat Sedlicen luukirkosta. Matka oli muuten kiva mut autossa istuminen oli todella puuduttavaa. Miten road tripit saadaan näyttämään niin kivoilta leffoissa? Ja todella neuvostoliiton aikainen asiakaspalvelu tuolla Euroopassa, saatiin ajaa Itävaltaan asti että tuli vastaan ensimmmäinen ystävällinen ihminen. Salzburg olikin kohteistamme suosikkini. Prahaan ehdittiin tutustua kaikista laajimmin, muttei jäänyt mitään hinkua palata takaisin. Varsova oli todella mitäänsanomaton ja tylsä, tosin myönnettäköön että tutustuttiin siihen vain autosta käsin. Toisaalta taas Puolan ankeus oli lähes eeppistä.
Matkan kohokohta oli Itävallan puolella vuorelle ajaminen kapeaa metsätietä pitkin, kun pienestäkin virheestä ois auto voinut suistua jyrkännettä alas pöpelikköön. Pidäteltiin vaan henkeä ja jännitettiin että ajaako ketään tiellä vastaan. Emme saavuttaneet etsimäämme vuoren huipulla sijaitsevaa näköalapaikkaa, kun lopulta vastaan tulikin auto (onneksi tien leveämmässä kohdassa), jonka kuljettaja kysyi tylysti mitä me täällä tehdään ja ettei täällä saa olla. Sen verran kauhuleffoja kattoneena tiedettiin että näin jäätävässä tilanteessa on ehkä parasta totella. :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti