Otchun elämän pieniä iloja.
Olin joku aika sitten viikon kuumeessa. Siinä sohvalla löhötessä ja ikkunasta ulos tuijotellessa bongasin puusta linnunpesän. Harmitti kun en edes kiikareilla päässyt zoomaamaan niin lähelle kun oisin halunnut. Mut ainakin neljä poikasta erotin. Siellä ne kaljuna räpiköi irvokkaan näköisesti nokat ammollaan kohti taivasta. Sit siitä noin viikon päästä tajusin etten ollut nähnyt pesässä mitään liikettä vähään aikaan. Siivouspäivänä oli aika hurja tuuli, mahtoivatko linturukat tippua pesästä? Tuskin ne viikossa varttuvat lentokykyisiksi? Toisaalta kun pesä oli niin näkösällä, mikä estää lokkia tms. popsimaan poikasia poskiinsa? Mahtoikohan lintuemo tuntea surua tai huolta, kun palasi tyhjälle pesälle? :'(((
Sain just tietää et exä ja sen uus muija on eronnu. Toki olen pahoillani sen tytön puolesta, mut päällimmäisenä fiiliksenä on nyt jabadabaduu ja vahingonilo. Kauheinta on ollu ehk se ajatus, et mä oon tääl yksin pirstaleina ja exä leikkii onnellisesti kotia toisen kanssa. Nii nyt tiiän et asia ei ole niin, ja on paljon parempi fiilis. Kakka saa palkkansa ja kukka lannoitteensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti